5.8.2015

"DILFS EVERYWHERE!"

Se tunne kun on sopinut viettävänsä päivää ystävän kanssa ja molemmat pukeutuvat vahingossa matchaavasti. Näin meille kävi Isabellan kanssa viime keskiviikkona kun vietimme pitkästä aikaa laatuaikaa kahdestaan muunmuassa pienimuotoisen photoshootin merkeissä. Olimme molemmat aamulla sonnustautuneet mustaan ja valkoiseen. Taidamme kumpikin kuulua siihen kategoriaan jota mustavalkoinen ei ikinä petä kun pukeutumisesta on kyse. Rynnittiin ympäri Lauttasaarta samalla silmällä pitäen mahdollisia kuvauslokaatioita. Poseerattiin kerrostalojen väleissä, kyykittiin keskellä katuja toisiamme vuorotellen kuvaillen ja vängerreltiin portailla. Tajuttiin jälleen että meidän puuhastelut kuulostaa varmasti todella mielenkiintoisilta ohikulkijoiden korviin. "Oi ihanaa, pysy siinä! Just noin, liiku vähän. Nojaudu taakse, nosta sun jalkoja. Avaa haaroja vähän, täydellistä! Heitä kengät pois!" :D

Muistatteko ihanan valkoisen repun minkä valitsin itselleni Glitterin VIP-illasta? Siitä asuni sai alkunsa ja se pääsi ensimmäistä kertaa roikkumaan selkääni. Olenkin kaivannut tällaisia pienempiä veskoja, ehkä munkin on pikkuhiljaa aika oppia ettei aina tarvitse kantaa mukana koko omaisuutta.. Siskoni oli vuosia sitten heittämässä pois vanhoja vaatteitaan mutta minä pelastin kasasta legginsit mitkä näin jälkikäteen puin ylleni. Ennakoin varmasti tulevaa tuolloin. ;) Leggareiden päälle heitin H&M:n pitkään kuolaamani shortsit. Isabellalla taas oli yllään ihana haalaripuku jonka neitonen on löytänyt Ginasta. Streetstyle-henkisyyttä huokuva hattu taas on H&M:n käsialaa.

kengät Primark / legginsit Gina Tricot / shortsit H&M / t-paita Bershka / takki Topman /
aurinkolasit Glitter / reppu Glitter* (*saatu blogin kautta)

Niin ja ihan selvennyksenä jos postauksen otsikko jäi mietityttämään. Mä ja Isbe bongaillaan kuumia isukkeja aina kun ollaan yhdessä jossain. Ollaan kuumeisesti mietitty lyhyttä koodisanaa mitä muut eivät tajua näille komeille uroksille lapsineen muttei olla vieläkään saatu sitä keksittyä. Ehdotuksia otetaan vastaan. :D

Muistakaa muuten osallistua ensimmäiseen arvontaan (click!) mistä voi voittaa itselleen ihania asusteita Glitteristä. Näihin kesäisen mustavalkoisiin tunnelmiin tällä erää, palaillaan pian. ♥

4 kommenttia: