28.2.2014

LONDON DAY 5: TIK TOK

Viileä suihku on varma keino karistaa ne viimeisetkin unihiekat silmistä ja piristyä. Temppu tepsi myös viidentenä päivänämme Lontoossa ja olimme valmiita lähtöön puolilta päivin. Otettuamme edellisen päivän aikaisempia rauhallisemmin olimme täynnä energiaa tämän aurinkoisen sunnuntain koitoksiin. Koko matkaa ajatellen meillä kävi todella hyvä tuuri sään suhteen ja tämä päivä oli ehdottomasti sään osalta reissun paras.
 
Suuntasimme juna-asemalle, vaihdoimme myöhemmin metroon jolla hurautimme pällistelemään Big beniä jonka halusin nähtävyyksistä eniten nähdä. Sunnuntairuuhkaa oli havaittavissa, emme kuitenkaan lannistuneet vaan rynnimme ihmisvilinän läpi valtaamaan paikan jossa saimme räpsittyä visioni mukaisia valokuvia. ;)
 
Kun kuvat tyydyttivät mieltä käppäiltiin hetki ympäriinsä ihaillen maisemia minkä jälkeen aloitimme matkan kohti Camdenia. Metrolla pääsimme jälleen näppärästi perille.
 
Camdenissakin oli todella paljon ihmisiä ja kojuja toisensa jälkeen. Löytyi t-paitoja, matkamuistoja, reppuja, kankaita, suojakuoria puhelimiin.. Voitteko kuvitella, en ostanut mitään. Osasyy tähän oli jo suoritetun shoppailun lisäksi ärsytys myyjiä kohtaan jotka jankkaavat ja tyrkyttävät tavaroita ostettaviksi. En ole ikinä moisesta pitänyt vaan katselen mieluiten rauhassa, teen ostopäätökseni itse ja kysyn jos kysyttävää tulee. Raivostuttavaa. :D
 
kengät ja takki Bershka / housut ja laukku Zara / svetari Weekday /
kukkapaita Topman / huivi Glitter / hattu Primark
 
Muistatteko Bershkasta ostamani kukkahihaisen takin joka mulla oli Lontoossa päällä aikaisemmin? Kyseessä on kääntötakki ja tämä sininen puoli on vaihtoehto kukkasille. Kierreltiin kojuja ja niinhän siinä kävi että nälkä pääsi yllättämään. Onneksi Camdenissa on rutkasti ruokakojujakin. Itse otin nuudeleita BBQ-kanalla ja voi pojat että oli hyvää..

Syöpöteltyämme erittäin täyttävät nuudeliateriat jätimme Camdenin taaksemme ja otimme suunnan kohti keskustaa. Olin koko matkan ajan pistänyt merkille ihmisten kätösissä roikkuvia keltaisia M&M's-kasseja ja mun oli päästävä kyseiseen kauppaan. Sinnehän me suunnattiin ja tähän väliin voisin heittää erittäin sopivan lausahduksen.. Olin kuin pikkulapsi karkkikaupassa. :D Jättimäinen monikerroksinen kauppa täynnä lempikarkkejani ja oheistuotteita. Ostin keltaiset pelikortit sekä keltaisen muovimukin ja mikä tärkeintä, sain ikioman keltaisen kassin!

M&M's-hurmoksen jälkeen ehdimme vielä käydä katsastamassa Cheap Mondayn valikoiman josta löysin itselleni täydelliset housut. Kauppojen sulkeuduttua käveltiin keskustassa, suunnattiin turistiliikkeen kautta kämpille ja näin viides päivämme oli pulkassa. :)
 
Seuraavana päivänä luvassa oli muunmuassa katutaidetta ja ne ostamani täydelliset housut, pysykäähän kuulolla. ;)
 
 

25.2.2014

LONDON DAY 4: SHOP 'TIL YOU DROP

Aurinkoiseen aamuun Lontoossa heräiltiin rauhassa ilman kiirettä ja panikointia. Oltiin yhteistuumin päätetty viettää neljäs päivä rauhallisemmissa merkeissä kuin edeltäjänsä. Silloin tällöin olen hieman turhamainen pukeutumisen suhteen ja tänä aamuna pääni sisällä jylläsi asukriisi niinkin turhista asioista kuin takki ja housut. En tiedä pystyykö kukaan samaistumaan "kriisiini" mutta mua ärsytti laittaa taas se sama pitkä harmaa takki päälle puhumattakaan niistä samoista housuista. Kuten aikaisemmin mainitsin, pakkasin matkalle todella vähän vaatteita enkä ollut vielä tässä vaiheessa ostanut uusia housuja ja kaikkia mukana olleita olin jo käyttänyt. :D First world problems, tell me about it..

Selvittyäni tästä kamalasta ja traumaattisesta varmasti mieltäni ikiajoiksi järkyttäneestä tragediasta aloitimme matkamme kohti Westfieldin kauppakeskusta jota muuten ihana lukijakin ennen matkalle lähtöä mulle vinkkasi. :) Ninakin oli selittänyt ummet ja lammet tästä shoppailijan luvatusta maasta joten kyllähän se piti käydä katsastamassa. Käppäiltiin kämpältä All Saintsin juna-asemalle josta pääsimme todella nopeasti määränpäähämme.

Ensimmäinen huomio saavuttuamme tähän jättimäiseen ostoskeskukseen oli porukan paljous. Aivan törkeesti porukkaa, hyvä kun liikkumaan mahtui. Lauantai oli näemmä suosittu shoppailupäivä. Ihan ensimmäiseksi rynnistin Victoria's secretiin etsimään siskolleni tuliaisia. Tämän jälkeen kierreltiin kauppoja mutta Zarasta poistuimme aika nopeasti sillä jopa miesten osastolla oli valehtelematta satapäinen jono kassalle. :D En mä ihan niin paljon niitä shortseja halunnut..

Kiitettävän määrän vaate-, kortti- ja krääsäkauppoja kierreltyämme suunnattiin syömään. Otettiin kaikki eri ravintoloista ruuat. Itse otin Chicago Rib Shack-nimisestä ravintolasta ja mun on pakko hehkuttaa sillä oli kyllä ehdottomasti koko reissun paras ateria minkä suuhuni pistin. Jos joku kyseiseen kauppakeskukseen eksyy niin käy ihmeessä syömässä. :)


kengät Skopunkten / housut Zara / t-paita Primark / farkkuliivi H&M /
takki Weekday / huivi Glitter / lippis Boy London

Monen tunnin jälkeen ilta alkoi tehdä tuloaan joten suunnattiin Marks & Spenceriin ostamaan syötävää ja juotavaa illaksi. Oltiin suunniteltu lähtöä Lontoon yöelämään mutta oltiin yksinkertaisesti niin poikki että päätettiin vaan istua iltaa Ninan kotona kämppisten kanssa tottakai. Hyvä niin, en nimittäin halua ulkomailla tuhlata seuraavaa päivää siihen ettei pääse sängystä ulos ja päätä jomottaa.

Molempien Ninojen mentyä nukkumaan hengailin Williamin ja Brettin kanssa. Pelattiin aamuyön pikkutunneille asti ehdotonta lempipeliäni Crash team racingia ja voi pojat että oli mukavaa! Olin innoissani siitä että kerrankin sain kunnon vastuksen koska olen yleensä voittamaton kyseisessä pelissä. ;)

Neljännen päivän kuvasaldo jäi vähäiseksi ja mikäs olisikaan parempi sauma esitellä osa reissullani tekemistä ostoksista kuin päivä jolloin viiletimme ainoastaan ostoskeskuksessa? :)

Kaikki ylläolevat asusteet ostin Primarkista. Taisin hieman hullaantua lippisten kanssa mutta annoin itselleni luvan koska ne istuivat päähäni täydellisesti ja se on lippisten kohdalla harvinaista.

Mä rakastan Paavo Pesusientä yli kaiken ja voitte varmasti kuvitella millaisen kohtauksen sain nähtyäni psykedeeliset bokserit roikkumassa hyllyllä.. Sekä bokserit että kevättä odottavat sukat ovat molemmat Primarkista.

Kangaskasseja käytän paljon kesäisin ja nämä yksilöt löysin edeltäjiensä tavoin Primarkista. :)

Hanskat Zarasta. Tulivat tarpeeseen sillä kadotin toisen nahkahanskoistani Lontoon vilskeeseen..

Laukku Pull&Bearista.

Pari täydellistä pipoa New Lookista. En osannut päättää kumman ostan, ratkaisu: ostin molemmat.

Ihanat juhlakengät Topmanilta. Nauhattomien kiiltonahkajäljitelmällisten popjen etsintä on vihdoin päättynyt!

Mulla tuoksut kuluvat melko nopeasti ja toi oli niin ihanan tuoksuista että piti ostaa kaksin kappalein.

Urban outfittersilta löytynyt teekupponen ei varmasti selittelyjä kaipaa...

Viides päivä Lontoossa oli täynnä tekemistä ja upeita kuvia. Siihen palataan pikemmin kuin huomaattekaan, pysykäähän kuulolla sillä matkasta on vielä paljon juttua tulossa. ;)


23.2.2014

LONDON DAY 3: WHERE'S MY PRINCE?

Toinen ilta Lontoossa venähti myöhäiseksi ja seuraavana aamuna silmät olivat molemmilla matkalaisilla ristissä. Koko edellinen päivä viiletetty paikasta toiseen päät kolmansina jalkoina ja ehdittiin nukkua vain kuusi tuntia koska hotellihuone täytyi luovuttaa kello 11. Tälläytymisen ohessa suoritetun paniikkipakkauksen jälkeen lähdettiin hotellilta ja läväytettiin avainkortti respan tiskiin minuuttia vaille yksitoista. Joni ja Nina, täsmällinen tehotiimi! ;)

Sateen saattelemina tallusteltiin Earl's courtin metroasemalle minne oli hotelliltamme matkaa vain muutama hassu minuutti. Matkustettiin metrolla Bankin asemalle missä vaihdoimme junaan joka vei meidät määränpäähämme Blackwalliin. Lontoon Ninani nimittäin asuu kyseisessä kaupunginosassa työkavereidensa Williamin ja Brettin kanssa ja yövyimme loput yöt siellä. Brettin tyttöystävä asustelee väliaikaisesti heidän kanssaan ja Paige tulikin meitä vastaan. :)
 
Jos totta puhutaan niin ensivaikutelmani alueesta ei ollut kauhean hyvä. Mieleeni tuli lähinnä Lontoon peräkylän ghetto mikä saattoi johtua hotellimme erinomaisesta sijainnista mutta mielikuvat alueesta haihtuivat nopeasti taivaan tuuliin. Junilla ja metroilla liikkuminen on todella kätevää ja paikasta toiseen pääsee nopeasti. Heitettiin tavarat kämpille ja otettiin asemalta bussi tietämättä sen määränpäätä. Pitäähän Lontoossa nyt pari kertaa kaksikerroksisen punaisen bussin yläkerrassa maisemia ihailla. ;)
 
Jäätiin bussista Monumentilla ja oltiin menossa syömään mutta kaikkialle oli tajuton jono. Paineltiin metroon ja suunnattiin Harrodsiin. Fiilisteltiin Disney-kauppaa ja päätettiin mennä ystävänpäivän kunniaksi lounaalle Disney-kahvilaan. Tilattiin miniburgereita ja syötiin niitä ympärillämme lapsia Minni Hiiren korvat päidensä päällä.. Oli syömään eksynyt muutamia muitakin aikuisia ilman kakaroita mukanaan, tosin meitsin lapsenmielisyys taisi päästä valloilleen kyseisessä paikassa. Mä tarvitsen tuoleihini Mikki Hiiren pään muotoiset koristeet!
 
Syötyämme kierreltiin Harrodsia ihastellen ökykalliita vaatteita minkä jälkeen käväistiin viereisessä Zarassa. Katseltiin huvittuneina bisnesmiehiä ja tälläytyneitä miniturkkeihin pukeutuneita naisia jotka tulivat taxeilla aivan Harrodsin ovien eteen ja ovimies juoksi paniikissa ympäriinsä pidellen sateenvarjoa hienohelmojen päällä ettei metrin matkalla vahingossakaan vesipisara pääse lorahtamaan päälle. :D
 
kengät ja takki Bershka / housut H&M / laukku Zara / neule Pull&Bear /
kaulahuivi ja lippis Glitter
 
Jälleen otimme suunnan maan alle ja seikkailimme Hyde parkiin käppäilemään. Oli muuten karun näköinen näin talvella. Kyllä siellä pari oravaa juoksenteli ja muutama kasvi kukki. Täytyy varmaan mennä uudelleen mikäli kesällä jälleen ystävääni lähden moikkailemaan. :D
 
Hype Parkista jatkettiin apostolin kyydillä kohti kuninkaallisten linnaa eli Buckingham palacea. Mun mielestä ulkomailla on ihanaa vaan kävellä ja ihailla maisemia sekä ympärillä tapahtuvia arkipäivän asioita. Patikoituamme perille nauroimme vartijan hassulle marssille ja toivoimme jotain jännittävää tapahtuvaksi. Oltiin vähän pettyneitä kun kuningatar ei tullut heilauttelemaan kättään tervehtiäkseen tai huliveli prinssi tanssahdellut tihkusateessa kuin Vegasissa konsanaan. Nähtiin me sentään punapaitainen nainen poistumassa palatsista. Saletisti joku julkkis..
 
Saatuamme tarpeeksemme turistikohteesta lähdimme etsimään bussipysäkkiä jolta pääsisimme keskustaan päin. Juuri sopivasti bussi huristi paikalle, hyppäsimme siihen ja jäimme pois Tottenham court roadilla. Kävelimme Piccadilly circukseen tietenkään matkan varrelle sattuneissa vaatekaupoissa piipahtamisia unohtamatta. ;)
 
Mulla kävi mäihä American Apparellilla. Löysin nimittäin täydellisen vaaleanpunaisen pitkähihaisen joka oli -75% alennuksessa. Kassalla selvisi että ystävänpäivänä kaikki jotka ostavat pinkin tuotteen saavat niistä vielä -15% alennuksen! Sain ihanan paidan aivan naurettavan halvalla, kyllä kelpasi. Poistuessamme liikkeestä ystävällinen mies pysäytti minut kadulla ja kehui lippistäni maasta taivaisiin ja tuollaisesta aivan pienestä eleestä tuli todella hyvä mieli. Pitäisi itsekin alkaa kehumaan vastaantulijoiden vaatekappaleita jotka omaa silmääni miellyttävät ja laittaa hyvä kiertämään. :)
 
Illalla jalat huusivat hoosiannaa ja päätettiin lähteä kämpille ruokakaupan kautta. Ostettiin parit kuplajuomat, perillä purettiin matkalaukkuja, pelailtiin korttia ja istuttiin iltaa. Kellon kääntyessä aamuyöhön oli aika painua pehkuihin ja ladata akkuja seuraavan päivän koitoksiin.. ;)
 
 

21.2.2014

LONDON DAY 2: MY LONDON BRIDGE WANNA GO DOWN

Kahden tunnin aikaero saattoi hieman painaa päälle herätyskellon ärsyttävän pirinän pärähtäessä soimaan kahdeksalta aamulla toisena päivänämme Lontoossa. Matkalla kun ollaan, väsymys unohtuu hetkessä kun haluaa olla jo menossa. :D Keitimme kupposet teetä, laittauduimme ihmisen näköisiksi ja lähdimme ajoissa liikkeelle. Olimme päättäneet suunnata katsastamaan pari nähtävyyttä aamupäivällä emmekä olisi voineet olla tyytyväisempiä katsoessamme ulos ikkunoista.. Aurinko nimittäin paistoi kirkkaalta taivaalta!

Hyppäsimme Earl's courtista metroon jolla hurauttelimme Monumentiin missä vaihdoimme central lineen jolla pääsimme London bridgelle. Nina tilasi itselleen asemalta aamukahvin minkä jälkeen heitimme kamerat kaulaan ja syöksyimme muiden turistien sekaan. Käppäillessäni pitkin London bridgeä ihaillen kauempana siintävää Tower bridgeä "Lontoo-fiilis" iski oikein olan takaa. ;)

Lyhyen ja hieman tuulisen kuvaushetken jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Tower bridgeä. Oltiin kerta kaikkiaan innoissamme säästä ja mitäs muutakaan me kävelyn ohessa puuhasteltiin kuin pysähdyttiin ottamaan kuvia ja juoruiltiin. Ulkomailla voi huoletta puhua omia typeriä juttuja eikä tarvitse pelätä paheksuvia katseita koska kukaan ei ymmärrä mitä pälättää. :D
 
Pakkasin matkalle todella vähän vaatteita kahdesta syystä. Pelkäsin matkalaukkuni painon puolesta palatessamme takaisin Suomeen ja tiesin tulevani ostamaan kuteita joita pystyn sisällyttämään asukokonaisuuksiini. Edellisen päivän ostossaldoon lukeutuivat muunmuassa näissä kuvissa näkyvät kengät ja aivan ihana ruusukuosiakin sisältävä "FAKE"-paita.

kengät Bershka / housut  ja laukku Zara / neule River Island / takki Weekday / kaulahuivi Glitter / hattu H&M
 
Aikamme kierreltyämme ja mukavia kuvasia saatuamme käppäiltiin vielä edemmäs ja käytiin Tower bridgen läheisessä matkamuistomyymälässä. Yhtäkkiä taivas pimeni ja alkoi tihuttaa vettä minkä seurauksena rynnättiin metrolle ja jäätiin pois keskustassa. Oltiin viiletetty monta tuntia ilman kunnon aamupalaa ja tarkoituksena oli kiertää pääshoppailukatu päästä päähän. Eihän tällaiseen koitokseen missä kaikkien aistien pitää olla huipussaan voi tyhjin vatsoin ryhtyä joten suunnattiin Pizza huttiin terveelliselle, heh, aamupalalle. Satuttiin paikalle lounasaikaan, otettiin buffetit ja syötiin itsemme kylläisiksi minkä jälkeen aloitimme urakan Primarkista.
 
Kiertelyämme kaupoissa pystyi helposti kuvailemaan kouluamiseksi, käytiin liike liikkeeltä lattiasta kattoon läpi. Ostoskasseja kertyi toisensa jälkeen. Muistaakseni ostin tänä päivänä pari juttua mitä olin katsellut ensimmäisenä päivänä, esimerkiksi aivan ihanan takin Bershkasta joka päätyi seuraavana päivänä päällekin. ;) Monen monta tuntia säntäiltiin puljusta puljuun ja taisin tokaista ettei hetkeen varmasti tee mieli Suomessa shoppailla..
 
Eräässä turistiliikkeessä hieman vanhempi miekkonen kehui meikäläistä erittäin kauniiksi ja suloiseksi pojaksi. Jostain kumman syystä en oikein lämmennyt mutta jos olisin kuullut saman erään Topmanin kuuman myyjän suusta olisin varmasti muuttanut ystäväiseni luokse alta aikayksikön...
 
Loppuillasta molempien jalat olivat kuolemaisillaan. Nina oli päässyt töistä ja käski meidät istumaan iltaa työpaikkansa läheiseen pubiin. Ei muuta kuin metrolla Bankin asemalle ja kohti pubia. Oli todella ihanaa nähdä William, toinen Ninan kämppiksistä. Hurjan paljon olen ystävältäni kuullut niin työtovereista, kämppiksistä kuin asuinalueestakin.
 
Nähtävyyksien ja shoppailun täyteisen päivän jälkeen otimme kurssin kohti hotellia missä heitimme jalat ylös, ihastelimme ostoksiamme, katselimme kuvia, söimme hieman iltapalaa ja nautimme elämästä yömyöhään saakka.
 
Mitä seuraava päivä Lontoon tuulissa toi tullessaan, selviää seuraavassa osassa. ;)